tiistai 21. syyskuuta 2021

Rakennusmelun ennaltaehkäisy

Maailman suurkaupungeissa ei koskaan ole ollut yhtä hiljaista kuin koronasulkujen aikana. Autojen torvien, puistoissa soivan musiikin ja rakennustyömaiden korvia huumaavan metelin tilalla kuului vain hiljaisuutta. Kodeissa tilanne kuitenkin oli päinvastainen.

Koronatoimet sulkivat ihmiset neljän seinän sisään, ja se auttoi meitä ymmärtämään, kuinka meluisassa ympäristössä itse asiassa asummekaan. Työntekoon keskittymistä ovat voineet haitata niin lasten leikeistä syntyvät äänet kuin naapurin kovaääninen TV:n katselukin. Niiden lisäksi olemme kuitenkin tulleet tietoisiksi myös äänistä, joita emme aiemmin olleet lainkaan huomanneet, kuten pesukoneen hurinasta tai rikkinäisestä hanasta tippuvan tai seinän sisäisissä viemäriputkissa virtaavan veden äänistä. Yksi Wavinin tavoitteista on parantaa asuinmukavuutta kaikkialla maailmassa ja luoda siten asuttavia ja ihastuttavia ympäristöjä. Melusaasteen minimointi on yksi keino tavoitteeseen pääsemiseksi. 

ENNAKOINNIN TAITO

Kotoilutrendi oli havaittavissa jo ennen koronaepidemian puhkeamista, ja kotona oleilun trendikkyys säilynee vielä pitkälle tulevaisuuteenkin. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n tilaaman tutkimuksen mukaan ihmiset viettävät jopa 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Ennen koronaa aikaa vietettiin tavallisesti toimistoissa ja muilla työpaikoilla, joilla on paljon ihmisiä ja siten myös meteliä. 

Tulevaisuudessa työtä tehdään usein kotona, ja silloin pienilläkin parannuksilla, kuten melun vähentämisellä, voi olla merkittävä vaikutus työmme tuottavuuteen ja yleiseen tyytyväisyyteemme. Sen vuoksi meluun kannattaa kiinnittää huomiota rakennusten rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä. Oikeiden valintojen ja investointien tekeminen rakennusprojektin alkuvaiheissa on äärimmäisen tärkeää, sillä muutosten toteuttaminen myöhemmissä vaiheissa on työlästä ja kallista. Siksi ennakointi on avainasemassa. 

WAVIN AS+:N HISTORIA

Hiljaisilla Wavin AS+ -viemärituotteilla on pitkä historia. Maailman ensimmäinen muovinen ääntä eristävä viemärituotejärjestelmä oli aikaansa edellä jo syntyessään. Se kehitettiin kolme vuosikymmentä sitten, 1980-luvun lopulla, jolloin melusaasteesta ei vielä oltu kovin huolissaan. Tuotteet olivat aikoinaan mullistavia, ja sitä ne voivat olla edelleen niin ääneneristävyyden kuin käytettyjen materiaalien ja asennustekniikoidenkin kannalta.

Wavin AS+ -tuotteet valmistetaan huippulaatuisista materiaaleista. Ainutkertaisessa ratkaisussa mineraalivahvisteisesta muovista kootaan kolmikerroksinen putki, joka eristää ääntä ihanteellisesti. Pikaliitinten käytön ansiosta asennusvaiheessa säästyy aikaa ja rahaa, ja liitosten tekeminen vaatii selvästi tavallista vähemmän voimaa. 

Wavinin global business development director Pietro Mariotti muistaa käyttäneensä AS+:aa ensimmäisen kerran Sveitsissä nuorena putkiasentajana. ”Wavin oli todellinen edelläkävijä. Muistan, miten urani alkuvaiheessa Sveitsissä tutustuin putkiuutuuksiin ja pidin niitä aivan mullistavina. Tuolloin vaihtoehtona oli valurautaputkien käyttö, ja muoviin verrattuna ne ovat kymmenen kertaa painavampia eli paljon vaikeampia asentaa.” 

Asuinrakennuksissa käytetään edelleen valurautaisia viemäreitä, jotka synnyttävät paljon melua. Putkien painavuus voi myös aiheuttaa hankaluuksia asennusvaiheessa ja osaltaan vaikeuttaa viihtyisän asuinympäristön luomista. Asemansa vakiinnuttanutta Wavin AS+ -menetelmää käytetään nykyisin kaikenlaisissa rakennuksissa, joissa ihmiset kohtaavat – esimerkiksi hotelleissa, kouluissa ja sairaaloissa. Wavin asentaa parhaillaan AS+
-tuotteita Wyndham Dragon Hill Hoteliin Vietnamin Hai Phong Cityssä. Viiden tähden hotellissa melusaasteen estämisellä hotellivieraiden viihtyvyyden maksimoinnin nimissä on paljon painoarvoa. Tässäkin hotellihankkeessa Wavin edistää siten tavoitettaan parantaa rakennusten ja kaupunkien asuttavuutta ja ihastuttavuutta. 

TULEVAISUUS

Julkistimme äskettäin uuden Wavin AS+ -tuotteiden sukupolven, ja parannamme tuotteidemme teknistä kehitystasoa jatkuvasti. Seuraavana tartumme tuotteiden ekologisen kestävyyden parantamiseen korvaamalla yhä suuremman osan neitseellisistä raaka-aineista kierrätysmateriaaleilla. 

Rakennusteollisuus on tätä nykyä pakkausteollisuuden (39,9 %) jälkeen maailman toiseksi suurin muovin käyttäjä (19,8 %), joten alalla on merkittävää muovin uudelleenkäyttö- ja kierrätyspotentiaalia. Rakennusteollisuuden 1,7 miljoonan tonnin muovijätevirrasta kierrätetään kuitenkin vain 26 prosenttia (lähde). Yksi syy tähän ovat alaa koskevat EU-säädökset, jotka rajoittavat käytettävän kierrätysmateriaalin määrää. Jotta kaupungeista voidaan tehdä nykyistä kestävämpiä, on saatava sekä poliittiset päättäjät että yritykset muuttamaan suhtautumistaan kierrätysmateriaalien käyttöön.