Kehittyvää ja kehittävää kumppanuutta

4
min read time
2023-06-20 10:38:40


Wavin-Labko ja Asennusliike Lahtinen ovat tehneet yhteistyötä jo toistakymmentä vuotta. Pitkä yhteistyö on pitänyt sisällään tuotekehitystä, mikä on kasvattanut kummankin yrityksen osaamista ja tietotaitoa. Kumppanuus on haastanut yrityksiä kehittymään alallaan kuin myös kehittämään toimintaansa. Wavin-Labko ja Asennusliike Lahtinen ovat vastavuoroisesti vahvistaneet molempien yritysten asemaa markkinoilla.

- Asennusliike Lahtinen on vahva osaaja ja edelläkävijä polttonestejakeluasemien rakentamisessa. Wavin-Labkolla on ollut osansa aseman tukemisessa tietyillä tuotteilla ja tuotekehityksellä. Vastaavasti varmasti Wavin-Labkolla on kuunneltu herkällä korvalla meidän yrityksen tarpeita ja siten kehitetty tuotteita koko toimialan tarpeisiin, toteaa Asennusliike Lahtisen toimitusjohtaja Eero-Matti Lehtiniemi.

Nordic Wavinin säiliöiden ja erottimien tuotepäällikkö Ari-Pekka Liukkonen vahvistaa, että yhteistyöstä on todella ollut hyötyä liiketoiminnan kasvattamisessa.

- Asennusliike Lahtisen kanssa tekemämme yhteistyö tuotekehityksen puolella on tarjonnut meille mahdollisuuksia kehittää tuotteitamme asiakaskunnalle sopivaksi ja siten vahvistaa asemaamme luotettavana ja laadukkaana erotinvalmistajana. Olemme yhdessä Asennusliike Lahtisen kanssa pyrkineet vaikuttamaan koko alan kehitykseen.

"Asennusliike Lahtinen on vahva osaaja ja edelläkävijä polttonestejakeluasemien rakentamisessa. Wavin-Labkolla on ollut osansa aseman tukemisessa tietyillä tuotteilla ja tuotekehityksellä."

Eero-Matti Lehtiniemi , Asennusliike Lahtinen

Asennusliike Lahtisen tarpeet ja alan erikoisuudet on huomioitu Wavin-Labkolla tuotteita suunniteltaessa ja räätälöitäessä vastaamaan juuri heidän tarpeitaan.

- Saneeraushoitokuilu tai osa sitä on yksi tuotekehityksen tulos. Sen ansiosta vanhojen polttonestejakeluasemien saneerauksessa on voitu hyödyntää vanhoja säiliöitä päivitettäessä niiden tekniikkaa vastaamaan vaatimuksia, kertoo Lehtiniemi.

Lehtiniemi jatkaa, että vakiotuotteista heidän käytössään ovat öljynerottimet sekä näytteenotto- ja sulkuventtiilikaivot. Kohteesta riippuen tarvetta on myös muille erotinkaivoille, kuten hiekanerottimille. Wavin-Labkon ja Asennusliike Lahtisen yhteistyön aikana kilpailutus ja tarjouspyyntöjen määrä tuotteista on kasvanut.

- Osa kohteissa käytettävistä tuotteista on määritelty ennakkoon jo suunnitteluvaiheessa tai sitten asiakkaan omat standardit vaativat käyttämään tiettyjä tuotteita. Tällöin tietysti toimitaan niiden mukaan. Mutta kun tulee kohteita, joihin saa vapaasti valita tuotteet, niin Wavin-Labkon puolesta puhuvat laatu ja kilpailukykyinen hinta.

Lakisäädökset vahvistamaan yhteistyötä

Yhteistyön juuret ulottuvat pitkälle 20 vuoden päähän.

- Alkujaan yhteistyöhön ryhdyttäessä yritysten läheinen sijainti on ollut oleellisessa asemassa kumppanuutta. Labko-tuotteiden valmistus oli meitä lähellä, mikä helpotti jo tuolloin logistiikkaa. Se oli myös aikaa ennen sähköpostia, jolloin asioiden hoitaminen onnistui helpommin, kun sijaitsimme lähekkäin.

Lehtiniemi lisää, että myös Wavin-Labkon tuotevalikoiman laajuus ja soveltuvuus heidän liiketoimintaansa oli avainasemassa, kun yhteistyötä rakennettiin. Kumppanuutta vahvisti 2000-luvun alussa voimaan astunut Kauppa- ja teollisuusministeriön tekemä päätös koskien vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia jakeluasemilla. Päätöksestä johtuen olemassa olevia jakeluasemia alettiin saneerata lain vaatimalle tasolle, mikä tiivisti entisestään yritysten välistä yhteistyötä.

Lahtisen_asennuskaivo750x460

Asennusliike Lahtisen on valmistettu lukemattomia teknisiä piirroksia.

ISK-kaivot_750x460

Asennusliike Lahtisen on valmistettu lukemattomia teknisiä piirroksia.

NOK_kannet_750x460

Asennusliike Lahtisen on valmistettu lukemattomia teknisiä piirroksia.

sakylaan_ISK_750x460

Asennusliike Lahtisen on valmistettu lukemattomia teknisiä piirroksia.

tekninenpiirros

Asennusliike Lahtisen on valmistettu lukemattomia teknisiä piirroksia.

Kumppanuus arvossaan

Wavin-Labkolla kumppanuutta on arvostettu ja sitä on vaalittu. Henkilökunta on ollut tietoisia asiakkuuden tärkeydestä ja ovat siten pyrkineet vastaamaan Asennusliike Lahtisen toiveisiin entistäkin tehokkaammin.

-Asennusliike Lahtinen on käynyt Wavin-Labkolle vuosien aikana tutuksi ja asiakkuuteen suhtaudutaan tietyllä vakavuudella. Pitkä asiakassuhde on osoitus luottamuksesta ja siitä pyrimme tietysti pitämään kiinni ja osoittamaan toimillamme ja laadulla olevamme yhä luottamuksen arvoinen, kertoo Wavin-Labkon myyntijohtaja Tony Äijö.

Äijö jatkaa, että kumppanuuksissa mietitään asiakkaan etua sen sijaan, että koetettaisiin myydä enemmän ja enemmän. Yhteistyön suola on se, miten asiakas haastaa myyvää osapuolta kehittymään.

"Pitkä asiakassuhde on osoitus luottamuksesta ja siitä pyrimme tietysti pitämään kiinni ja osoittamaan toimillamme ja laadulla olevamme yhä luottamuksen arvoinen."

Tony Äijö , Wavin-Labko

Asiakkaan kuuntelu mahdollistaa hedelmällisen yhteistyön, mikäli asiakas ei koe tulleensa kuulluksi tai ei koe saaneensa täyttä palvelua hän kääntyy muiden puoleen. Ehdotetut ratkaisut, mitkä ovat kustannustehokkaita ja tyydyttävät asiakkaan tarpeen pitkään ja tehokkaasti, osoittavat, että asiakkaan näkökulmaan on kiinnitetty huomiota ja hänen tarpeisiinsa on vastattu.

- Wavin-Labkossa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta viime vuosina, mikä tavallaan on ymmärrettävääkin ottaen huomioon muuttuvan nyky-yhteiskunnan. Kaiken muutoksen keskellä kaipaisi ”avainasiakkuuspäällikköä”, tietylle asiakkaalle kohdennettua henkilöä, johon ottaa yhteyttä. Meidän projektit ovat hyvin tiukasti aikataulutettuja, jolloin muutosten ilmetessä toivotaan vastapuolelta varsin nopeita reaktiota ja tällöin kohdennettu yhteyshenkilö olisi hyvä ratkaisu, pohtii Lehtiniemi yhteistyön kehityskohteita.

Äijöon samoilla linjoilla sen suhteen, että ihmisten vaihtuvuus saattaa vähentää asiakaskohtaista tietoa ja osaamista.

-Asiakkaalle on tärkeää tietää mihin ja keneen olla yhteydessä. Meidän tehtävänä onkin varmistaa se, että asiakkaalle on nimetty yksi vastuuhenkilö.

Äijö jatkaa, että Wavin-Labkossa asiakkuuksien hoitamiseen osallistuu useampi henkilö, jolloin tärkeä asiakaskohtainen tieto säilyy Wavin-Labkossa, vaikka henkilöstöön tulisikin muutoksia. Pitkäaikaiset kumppanuudet ovat myös hänen mukaansa hyvä tapa kehittää avainasiakastoimintaa ja vastata asiakastarpeisiin paremmin.

- On myös hyvä muistaa, että muutos ja vaihtuvuus ovat myös mahdollisuus, joka tuo mukanaan uutta näkemystä. Tämä taas on omiaan kehittämään niin pitkäaikaisia kumppanuuksia kuin omaakin toimintaamme. Tavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää kumppanuutta Asennusliike Lahtisen kanssa jatkossakin, summaa Äijö tulevaisuutta.

Kiinnostuitko?

Wavin-Labkolla on tarjota asiantuntevaa palvelua sekä infrarakentamiseen että kiinteistötekniikkaan.

 

Mikäli olet kiinnostunut infrasta, ota yhteyttä Markku Kauppiin.

Jos asiakkuutesi koskee kiinteistötekniikkaa on yhteyshenkilösi Ville Valli.